Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Kisaviikonloppu huipensi voimistelijoiden kauden

Kuva
Viiden Sykkeen voimistelujoukkueen syyskauden päätavoite oli Vaajakoskella 12.-13.12.2015 järjestetty Voimisteluliiton Sydän-Suomen alueen tapahtumaviikonloppu. Lauantaina koettiin jotakin aivan uutta, sillä ennen Asema-nimellä tunnettu 7 - 12-vuotiaiden voimistelijoiden tapahtuma oli muuttunut nimeltään Stara-tapahtumaksi. Staroja riittikin tuvan täydeltä, sillä Vaajakosken liikuntahallilla esitti taitojaan lauantain aikana yhteensä lähes 800 voimistelijaa. Droplet Stara-suorituksensa jälkeen SnowDrop-joukkue minioneina Jokainen Stara-osallistuja palkittiin upealla mitalilla. Sykkeellä oli Starassa edustajia paitsi voimistelumatolla myös tuomaripöydän takana, jossa Sara ja Sanni kirjoittivat palautteita esiintyjille. Myös sunnuntain yli 12-vuotiaiden Show-tapahtuman tuomaripöydän takaa löytyi tuttu kasvo: Sari urakoi palautteita 12 - 15-vuotiaiden sarjoissa esiintyville . Sunnuntaina Sykkeen joukkueita esiintyi tanssillisen voimistelun sarjoissa: Flow-j

Iloa, hikeä ja naisenergiaa!

Kuva
Muuramen Syke järjesti DANZAHDUS-tanssileirin ensimmäistä kertaa 6.11. - 7.11.2015. Paikkana oli Rajalan koulu ja Kulttuurikeskuksen peilisali, ja tarjolla showtanssia eri muodoissaan tai tyylilajeissaan yhteensä kahdeksan tuntia. Voisin tiivistää kurssin annin seuraavasti: suosio oli suuri ja ihmisillä hyvä mieli! Perjantai-iltana lösähdän yleensä sohvalle rentoutumaan telkun ääreen. Tuona perjantaina suunnistin kuitenkin Rajalan koululle tanssikenkieni, vesipulloni ja eväitteni kanssa. Ovella meitä oli vastassa hyväntuulisen raikkaasti hymyilevä tanssinopettajamme Sari, ja siitä se iloinen fiilis lähti, mitä riitti vielä moneksi päiväksi leirin jälkeenkin. Leirille tulleista naisista välittyvä positiivinen energia sai minut välittömästi unohtamaan työt ja huolet. Tämän jälkeen keskityin vain oleelliseen eli tanssiin, jonka parissa aika vierähti kuin siivillä. Oksasen Sari , tanssinopettajamme, kertoi, että Marco Bjurström on innostanut hänet showtanssin maailmaan. Sari ka

Cheerdance team Dionen tähtäin SM-kisoissa

Kuva
Dione on juuri juniorisarjaan noussut cheerdance-joukkue, joka treenaa kolme kertaa viikossa Muuramessa ja Jyväskylässä. Joukkue toteutetaan yhteistyössä jyväskyläläisen cheerleadingseuran Jaguars Spirit Athletes JSA ry:n kanssa. Tänä vuonna joukkueella on iän puolesta ensimmäistä kertaa mahdollisuus pyrkiä cheerdancen Suomen mestaruuskilpailuihin. SM-karsinnat käydään Oulussa tulevana sunnuntaina 8.11. Joukkue odottaa ensimmäisiä arvokisojaan jo todella paljon, ja tämän vuoden tavoitteena meillä onkin päästä ensi yrittämällä SM-kisoihin! Tavoite on kunnianhimoinen, sillä Suomen kansallinen cheerdancen taso on maailman kovimpia. Valmentajana luonnehtisin kuitenkin joukkuetta motivoituneeksi, nopeasti kehittyväksi ja kunnianhimoiseksi, niin miksipä ei aseteta tavoitteita jo heti korkealle!        Joukkue May Madness -kilpailuissa keväällä 2015. Kuva: Suomen Cheerleadingliitt o Meidän treeneissä harjoitellaan lajissa tarvittavia taitoja: voimaa, nopeutta, liikkuvuutt

Liikkujan ravitsemus

Millainen liikkuja sinä olet? Yksi meistä on tavoitteellisesti treenaava, toinen painonpudottaja ja kolmas sohvaperuna ja näiden väliin mahtuu vielä montaa muutakin menijää. Hyvän syömisen perusteet ovat joka tapauksessa kaikille yhteisiä. Liikunnallisen elämäntavan omaavan henkilön kohdalla harjoittelu on tuloksekasta, tuntuu hyvältä ja treenistä palaudutaan paremmin, kun kiinnitetään huomiota ravinnon riittävyyteen, monipuolisuuteen ja laatuun. Seuraava blogiteksti on lyhyt tiivistelmä Liikkujan ravitsemus -lyhytkurssilta, jonka on laatinut Sykkeen ohjaaja, psykologi, personal trainer ja ravintovalmentaja Susanna Tommola MentalStepistä . Kaikkia luennolla käytäviä aiheita ei yhteen blogitekstiin voi mitenkään mahduttaa, joten mikäli tiedonjanosi tätä tekstiä lukiessasi kasvaa, ilmoittaudu mukaan syksyn lyhytkurssille! Liikunta ja energiansaanti Kehomme on energiatasapainossa silloin, kun energian kulutus ja energiansaanti ovat keskenään tasapainossa, eikä paino silloin muut

Syksyn jumppakausi alkaa NYT!

Kuva
Syksyn jumppakausi avattiin sunnuntaina 30.8. Rajalassa. Esittelyssä oli syksyn uutuuksia: lasten Zumba Kids sekä aikuisten Street Dance Zero ja Sarin vetovastuulle siirtyvä Lavis. Laviksessa keinuteltiin valssia, hytkytettiin humppaa ja jenkattiin  - muutamia esimerkkejä mainitakseni. Hiki tuli ja aika monta hymyäkin näkyi. :) Hannun johdolla Street Dance Zerossa pääsi etsimään lihaksia sieltä, missä niitä ei tiennyt olevankaan. Vähän  (sopivasti) aggressioitakin sai purkaa loppurevittelyssä. Näytteiden perusteella luvassa on mahtavaa menoa. Laviksesta pääsee nauttimaan maanantaisin Rajalassa klo 19-20 ja Street Dancea jammaillaan keskiviikkoisin Leikarissa klo 19.15-20.15. Lavis alkaa jo heti 31.8., Street Dancea joutuu odottamaan hieman pidempään, 9.9. saakka. Tunneille ei tarvitse ilmoittautua, joten ei muuta kuin mukaan. Paljon muutakin tarjontaa Sykkeellä toki on. Katso koko aikuisten jumppakalenteri täältä  . 31.8. alkaen jumpataan jo ihan täysillä! <3 <3 &

Piristystä arkeen: kesämuistoja Gymnaestradasta

Kuva
Avajaismarssin alkua odotellessa: Sykkeen Marjamaille-tyttöjä poseeraamassa sveitsiläisten kanssa. Gymnaestradasta on ehtinyt kulua jo kuukauden verran, ja kesälomatkin alkaa olla tältä vuodelta lomailtu. Kesämuistot lämmittävät mieltä kuitenkin pitkin talvea - vaikkakaan kesä ei tänä vuonna ihoa juuri lämmittänytkään. Tässä vielä koottuna muistoja Gymnaestradasta. Nämä on kerätty Sykkeen Marjamaille- ja Kesän parhaat festarit -tytöiltä bussimatkalla tapahtumasta takaisin Muurameen 18.7. Jokainen sai kertoa, mitä oli tuolla hetkellä tapahtumasta päällimmäisenä mielessä. Krista: esitys, jossa oli kaksi apinahahmoa Emma: avajaiset, joissa sai esiintyä itse Fanni: avajaiset - ensimmäinen esiintyminen tapahtumassa jännitti Elise: Fig-gaalassa nähdyt vaikeat temput, erityisesti Etelä-Afrikan esitys Liina: viimeinen oma esiintyminen, joka meni hyvin Ellen ja Ella: Uimastadion ja Linnanmäki Jasmin: Midnight Sun Special -esityksen seuraaminen Aada: lokki söi jätski

Huoltajan päiväkirja – Gymnaestrada 2015 Helsinki – kesän parhaat festarit

Kuva
Tiistai 21.7. Mielenkiintoni Gymnaestrada (GE) –tapahtumaa kohtaan heräsi neljä vuotta sitten, jolloin Anita Meuronen Tikkakosken liikunta- ja voimisteluseurasta kertoi Lausannessa tuolloin järjestetystä tapahtumasta. Sykkeen hallituksen jäsen, Flowgymnastics ja Sykettäret -ryhmien ohjaaja Jenni Hyötynen otti Sykkeellä vastuulleen gymppinä eli seuran ge-yhteyshenkilönä toimimisen ja osallistujien mukaan innostamisen ja lisäksi Sykkeen Valkea lintu -kenttäohjelmaan osallistujien ohjaamisen. Jennillä itsellään oli takanaan neljässä Gymnaestradassa mukana oleminen eli tapahtumasta puhuminen tuli kokemuksen syvällä rintaäänellä. Jenni kiersi Sykkeen ryhmissä markkinoimassa tapahtumaa ja Sykkeestä lähtikin mukaan 11 nuorta Kesän parhaat festarit (KPF), 8 tyttöä Marjamaille? JOOEI! (MJE) ja 6 naista Valkea lintu -kenttäohjelmiin. Lisäksi mukaan lähti huoltajia, yhteensä meitä oli 30 Sykkeestä. Mahtava porukka! Tapahtumasta kirjoittaminen tuntuu todella vaikealta – kerrottavaa ku

Voimistelu ei jymähdä saleille

Kuva
Mitä tehdä, kun salivuorot loppuvat keväällä, mutta liikuntaa tahtoisi jatkaa? Tietenkin voi mennä lenkille, mutta se on kohtalaisen yksitoikkoista puuhaa verrattuna vaihteleviin voimistelusarjoihin. Tätä tuskaa helpottamaan kehittelin viime kesänä tiettävästi uuden lajin, jota olemme alkaneet kutsua maastovoimisteluksi. Maastovoimistelussa yhdistyy tanssillisen voimistelun ja lenkkeilyn parhaita puolia: toisaalta nautitaan liikkeen virtaavuudesta, musiikin tulkinnasta ja vaihtelevista sarjoista – toisaalta liikutaan luonnossa paljaan taivaan alla, maisemien ja maaston vaihdellessa. Olemme nyt Sykettärien ja muutaman muunkin innokkaan kanssa maastovoimistelleet jo kahtena kesänä Muuramenharjun ulkoilureiteillä. Kierrämme tunnin aikana noin kolmen kilometrin pituisen lenkin siten, että teemme reitin varrella erilaisia liikkuvia sarjoja FlowGymnastics-hengessä. Sarjojen ja koreografioiden suunnittelussa huomioin myös maaston muodot siten, että pyrin hyödyntämään ylä- ja alam

Monipuolista liikuntaa lapsille

Kuva
Muuramen Syke on lyhyen historiansa aikana ollut koko ajan toimintaansa kehittävä ja uutta kokeileva seura. Tanssi- ja voimisteluseuralle ehkä hieman epätyypillisesti olemme mm. tarjonneet luistelukursseja muuramelaisille lapsille. Myöskään meillä suosittu parkour ei varmaan jokaisen tanssi- ja voimisteluseuran lajivalikoimaan kuulu. Lähiaikoina haluamme kehittää lasten joukkuevoimistelua niin, että pystyisimme tarjoamaan halukkaille mahdollisuuden osallistua lajin kilpailuihin. Tämä tarkoittaa mm. taitotestejä sekä lisääntyvää, tavoitteellista harjoittelua näissä ryhmissä voimisteleville lapsille.  Viikonloppuna on paljon saanut julkisuutta perjantaina julkistettu Huippu-urheilijan elämänkulku -tutkimus ( http://www.nuorisotutkimusseura.fi/catalog/kirjat/huippu-urheilijan-elamankulku ). Tutkimuksen yksi  merkittävistä johtopäätöksistä oli, että keskeisessä asemassa huipun saavuttamisen kannalta ovat lasten omaehtoinen leikkiminen, liikunta ja pelailu sekä mo

Gymnaestradan kuviot kuntoon

Kuva
Lauantaina 23.5. oli jännittävä päivä monelle Sykkeen voimistelijalle: Gymnaestradan kenttäohjelmien esiintyjät kohtasivat ensi kertaa isolla porukalla Helsingissä harjoitusten merkeissä. Kotisalilla harjoitellut liikkeet saatiin nyt yhdistettyä suuriin kuvioihin. Sääennustuksista huolimatta kentillä oli oikein oiva keli - mitä nyt yli 12-vuotiaiden Kesän parhaat festarit -ohjelman harjoittelijat saivat lopuksi melkoisen virkistävän suihkun niskaansa. Marjamaille? JOOEI! -ohjelman osallistujia rekvisiittoineen.  Kesän parhaat festarit -ohjelmaa harjoiteltiin mustissa, mutta kuvittelepa tähän turkoosit esiintymisasut ja iso festariasenne. Niillä mennään 12.7. Gymnaestradan avajaisissa yli 20 000 ihmisen katsellessa. Valkeassa linnussa kentällä on yli 800 naista.  Valkean linnun tekemisestä kertovaa dokumenttia voi katsella kotona telkkarista sunnuntaina 12.7. - jos ei pääse paikan päälle Helsinkiin Gymnaestrada-tunnelmaan. Vielä ehtii vajaat pari kuukautta harjoi

Sykähdys – kulissien takana

Kuva
Sykkeen jokakeväinen huipentuma, jo ikoniseksi muodostunut kevätnäytös – Sykähdys – on taas onnellisesti ja onnistuneesti takanapäin. Tänä vuonna upeita ja ikimuistoisia tanssi- ja voimisteluesityksiä kehiteltiin ajassa matkustamisen teeman ympärille. Lasten, nuorten ja aikuisten ohjelmanumeroita seuratessa aikahypeltiin esihistorian hämäristä kauas tarunhohtoiseen tulevaisuuteen. Lämmin kiitos kaikille huipputaitaville esiintyjille, innostaville ja osaaville ohjaajille ja valmentajille sekä ahkerille huoltojoukoille! Ilman teitä ei olisi Show'ta. Areena täyttyy odotuksesta ennen show'ta. Haluattekos muuten tietää, miten tehdään oikeaoppinen, lämmintunnelmainen ja huikea Sykähdys ? Parituntinen Sykähdys on jäävuoren huippu! Usein seuraavan kevään Sykähdyksen ensiaavistus on ilmassa jo näytöspäivän iltana, kun rättiväsynyt, mutta onnellinen talkooporukka purkaa lavasteita ja siivoaa pukuhuoneita Muuramen kulttuurikeskuksella. Joku heittää ilmaan ide