Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Ajankohtaisia poimintoja päättyneestä ja tulevasta vuodesta

Kuva
Vuonna 2016 Muuramen Syke ry täyttää seitsemän vuotta. Seitsemässä vuodessa Syke on kasvanut jäsenmäärältään yhdeksi suurimmista Voimisteluliiton jäsenseuroista Suomessa. Etenkin, jos jäsenmäärän suhteuttaa yhdistyksen kotikunnan väkilukuun. Yhdistyksen sääntöjen mukaisesti syyskokouksessa marraskuussa hyväksyttiin toimintasuunnitelma sekä talousarvio vuodelle 2016 ja valittiin uusi hallitus. Hallituksen jäsenistöön tuli pieniä muutoksia, uusina jäseninä aloittivat Päivi Anttila ja Sanna Kilpinen. Vanhoina jäseninä jatkavat Sari Oksanen, Minna Erkkilä, Mirja Myllykoski, Jenni Hyötynen, Niina Rantakeisu, Johanna Jalonen, Jenni Hovila sekä Elina Hienola. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa allekirjoittanut, Elina Hienola, varapuheenjohtajana Johanna Jalonen. Varsinaisten jäsenten lisäksi hallitukseen valittiin ensimmäisen kerran myös varajäsen, Emmi Lahti. Hallituksen jäsenistä Niina Rantakeisu valittiin vuonna 2015 Voimisteluliiton Sydän- Suomen seuratoiminnan asiantuntijaryhmän jäs

Kohta se on valmis: Eläinten karnevaali

Kuva
Sykkeen seuraavan ison projektin h-hetket alkavat olla ihan pian käsillä. Tanssisatu Eläinten karnevaali esitetään Muuramesalissa kolme kertaa: la 23.1. klo 16 sekä la 30.1. klo 14 ja klo 16. Sadun syntymiseen on tähän mennessä käytetty jo lukuisia tunteja eri tahoilla: on pidetty palavereja, etsitty sopivia henkilöitä avuksi salitekniikkaan, työstetty koreografioita ja käsikirjoitusta, etsitty sopivia musiikkeja, hankittu ja ommeltu pukuja, laadittu sadun lavastekuvitusta, suunniteltu mainosjulistetta, käsiohjelmaa, pääsylippuja...  Tämän kaiken lisäksi tietenkin satuun osallistuvat ryhmät ovat harjoitelleet ahkerasti omia esityksiään.  Lauantaina 16.1. ryhmät pääsivät ensimmäistä kertaa esityspaikalle Muuramesaliin harjoittelemaan. Vaikka aluksi pelättiin näyttämön olevan liian pieni joillekin isommille ryhmille, näytti kuitenkin siltä, että hienosti kaikki esitykset lavalle sopivat.  Taaperotanssin kenguruilla on pyykkipäivä... ... ja sitten vielä askartelu