Muuvit kuntoon Suomi Gymnaestradaa varten

Tämän vuoden suurin, kuumin ja odotetuin tapahtuma voimistelurintamalla, Suomi Gymnaestrada, alkaa olla jo ihan lähellä. Sykkeeltä on lähdössä mukaan 29 voimistelijaa kenttäohjelmiin ja näiden lisäksi neljä henkilöä huoltojoukkoihin. Turussa vietetään yhteistä voimisteluaikaa 7.-10. kesäkuuta. 

Kaikkiaan noin 10 000 osallistuu tähän voimistelun suurtapahtumaan. Luvassa on paljon ohjelmaa paitsi osallistujille myös muille kaupungissa oleville. Täältä löytyy paljon lisätietoa, mitä kaikkea tuolloin tapahtuu.

Kenttäohjelmien H-hetki on tapahtuman päätösjuhla, kenttänäytös nimeltä Tunne liike Turun Veritas Stadionilla su 10.6. klo 13.30. Näytöksessä esitetetään kaikkiaan yhdeksän kenttäohjelmaa sekä kaikkien esiintyjien yhteinen finaali. Tuossa näytöksessä siis Sykkeenkin voimistelijat ovat esiintymässä. Lippuja näytökseen voi ostaa Lippupisteen kautta täältä
7.4. harjoiteltiin vielä reenivaatteissa,
mutta nyt puvutkin ovat saapuneet.
 Tällaisia värejä on tulossa
Energian ympäröimään.

Kun samalle kentälle laitetaan satoja, jopa yli tuhat voimistelijaa samaan aikaan ja kaikkien pitäisi liikkua samalla tavoin, ei voi olettaa, että tämä sujuisi ihan itsestään. Sykkeessä ohjelmia on harjoiteltu kotisaleilla pitkin kevättä, mutta lauantaina 7.4. kokoonnuttiin isolla porukalla pääkaupunkiseudulle katsomaan, miten kuviot liittyvät yhteen.


Eniten osallistujia Sykkeestä, kaikkiaan kuusitoista, on Eerika Laalo-Häikiön koreografioimassa Energian ympäröimä -ohjelmassa. Tätä harjoiteltiin heti aamutuimaan Vantaan Myyrmäki-hallissa.


Ne, joilla on oma tukka, ovat mukana Energian ympäröimä -ohjelmassa. =)
Seuraavaksi Myyrmäki-hallin valtasivat Elämän voima -ohjelman harjoittelijat. Ohjelman koreografi Riikka Virkajärvi-Johnson on kokenut kenttäohjelmien tekijä. Muun muassa Berliinissäkin vieraillut Valkea lintu on hänen käsialaansa. Muuramesta Elämän voimassa kapuloita soittelee yhdeksän blondia - ei kylläkään ihan aitoa, vaan ohjelman asustukseen kuuluu peruukki, ja ne kapulat. Mukana on siis Muuramesta juuri sopivasti yhden kuvion verran voimistelijoita, jotka voi bongata aivan kentän keskipisteen tuntumasta.


Sykkeen Elämän voima -blondit
Pasilan urheiluhallissa puolestaan harjoiteltiin 7-12-vuotiaiden Salaperäinen labyrintti -ohjelmaa. Tähän koreografian ovat tehneet Katri Kukkola ja Jenni Merra. Sykkeestä on mukana neljä voimistelijaa.
Salaperäisen labyrintin kuvioita
Sykkeen labyrinttitytöt: Lotta, Pihla, Vanessa ja Hilda
Ennen kesäkuuta on vielä luvassa viimeistelyharjoituksia omilla saleilla. Tapahtumatanssi #tsekkaamitkämuuvit kannattaa myös opetella viimeistään nyt. Ohjeet, musiikki ja video siihen löytyvät täältä. Tapahtumatanssi nähdään myös Muuramessa, Sykähdyksessä la 28.4. Samassa yhteydessä voi bongata kenttäohjelmien asuihin pukeutuneita voimistelijoita. =)


Ja jos joku ei pääsekään paikan päälle Turkuun katsomaan Tunne liike -näytöstä, niin sen voi kyllä nähdä kotisohvalta televisiostakin Ylen kanavilta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy: pitkät säärystimet

Voimistelu liikutti ja liike tuntui!

Diy: Kaarrokeneule "Syke"